sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Eläköön elämä!

Tämän viikon maanantaina kävimme ultrassa. Jännitti hirmuisesti, olihan se elämäni ensimmäinen ultrakokemus. Mitä ylipäätään tapahtuu, mitä saamme tietää, mitä niin aikaisilla viikoilla voi edes näkyä.

Ultrasta löytyi kaikki se minkä toivoimmekin löytyvän. Pieni sitkeä ihmisen alku oikeassa paikassa ja vimmatusti lyövä pieni sydän. Tosiaan, meidän pienen sydän lyö! Viikoiksi lääkäri arvioi 6+6 joten laskettu aika menee toukokuun lopulle. Viimeisistä kuukautisista laskettuna viikkoja olisi yksi enemmän, mutta tiedän ovulaation tapahtuneen noin kp20, joten siitä laskettuna nuo viikot ovat ihan järkevän kuuloiset.

Tänään menossa 7+4 ja olo on viime kirjoituskerrasta muuttunut. Vuorokauden ympäri kestävä ällötysolo ja huonovointisuus on ollut toverinani jo hyvän aikaa. Huonoon oloon ei auta mikään. Moni sanoo, että se että pitää ruokailuvälit lyhyinä eikä päästä vatsaa liian tyhjäksi, auttaa pahoinvointiin jokin verran. Omalla kohdallani, ei auta. Ainut asia mikä hiukan auttaa unohtamaan oksennuksen tunteen kurkussa on se, että en jää sohvalle tai sängylle makaamaan. Mitä enemmän makaan, sitä huonompi olo on. Yhdistettynä tuo yhtälö tähän jäätävään väsymykseen, niin siinäpä onkin tekemistä.

Vatsa on ihan superturvonnut. Olen ollut ennen raskauttakin hiukan ylipainoinen, mutta nyt tuntuu että tätä menoa en voi enää kovin kauaa vaatteilla peitellä raskautta. Tätä vatsaa kun ei vedetäkään enää sisään!

Kerroin eilen 97-vuotiaalle mummulleni vauvauutiset, koska pelkään että jos en nyt kerro, niin toisia mahdollisuuksia ei enää tule. Mummu on siis ollut huonossa kunnossa, vaikkakin nyt parempaan päin. Voi, miten mummu oli onnellinen! Tiedän, että tätä meidän vauvauutista on odotettu jo pitkän aikaa ja nyt kun sen vihdoin sain kertoa, niin oli aivan ihanaa. Kunpa mummu ja pieni vielä pääsisivät kohtaamaan toisensa.

Tulevalla viikolla juhlin omia pyöreitä vuosia. Mulla oli vuosien mittaan unelma, että kolmenkympin ikään tullessa olisin raskaana. Ja, tässä sitä nyt ollaan. Jalat tukevasti maassa, mieli vähän vähemmän, kiitos pienen ihmeen, jota saan sisälläni kantaa.

3 kommenttia:

  1. Miten ihania uutisia 😊❤ se on kyllä niin suuri hetki, kun ekan kerran näkee sen pienen sydänensykkeen ultrassa! Ja ihanaa sekin, että mummo ehti olla kuulemassa nämä uutiset ❤

    VastaaPoista
  2. Hei Anki! Kovasti kiinnostaisi kuulla mitä sinulle kuuluu ja kuinka raskaus on edennyt. Toivottavasti kaikki on mallillaan �� t. blogiasi alusta asti seurannut haaveilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos viestistäsi! Kirjottaminen on ollut mielessä useaan otteeseen mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt kävin kirjottelemassa kuulumisia :)

      Poista