lauantai 28. tammikuuta 2017

Uusin voimin

Hei kaikki ihanaiset!

Kuten tiedättekin, vuoden alku oli ja on ollut vaikea minulle. Aloin kokemaan suurta ahdistusta kun joululoma läheni loppuaan ja kaikki purkautui syvänä alakulona ja ajatuksina, joita en tunnistanut omikseni. Käännyin pian ammattiavun puoleen ja prosessi "itsensä ymmärtäminen" on päässyt alkuun. Tämä tulee olemaan pitkä ja kivinen tie, mutta toisaalta olen tiennyt että tämäkin vaihe joskus tulee, onhan menneisyydessä niin paljon kummituksia kaapissa. Olen kuitenkin kovin kiitollinen, että se tapahtui nyt, aikaa ennen ensimmäistä raskautta tai lapsen syntymää.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä tämän blogin kirjoittamisen aloitus jotenkin antoi lisäpotkun tälle kaikelle, koska en välttämättä ole sen syvällisemmin asioita, syitä ja seurauksia, ajatellut. Enemmänkin sysännyt ne sivuun tieten tahtoen. Nyt kun ne pyörivät mielessä joka ikinen päivä, mieli ylikuormittui ja en osannut löytää tietä ulos. Tottakai tähän pisteeseen tultuani pystyn löytämään muitakin tekijöitä. Monen asian summa. Mutta edelleen, olen kiitollinen tästäkin, sillä tämä itsetutkiskelu opettaa minulle PALJON. Otan vastaan kaiken mikä tulee, tästä selvitään kyllä.

Olen tätä asiaa miettinyt parisen päivää juupas-eipäs-ajatteluna ja päättänyt, että annan mieleni ja kroppani rauhoittua kevään ajan pitäen tämän blogin hiljaisena. Tiedän, että jos nyt annan aikaa itselleni, niin pystyn olemaan paljon tasapainoisempi kumppanina, ystävänä ja tulevaisuudessa äitinä.

Koska te kanssasisaret olette olleet ihan mieletön tuki ja turva näinkin lyhyen matkan aikana, jään tukemaan polkujanne blogienne lukemisen muodossa. Olette supernaisia ihan jokainen ja vaikka emme tunne toisiamme, olette ansainneet sydämessäni ainutlaatuisen paikan.

Meidän alkuperäinen suunnitelma yrittää raskautta kevään aikana on edelleen voimassa ja sitä kohti pyrimme. Toivon, että kun palaan kirjoittelemaan, ennemmin tai myöhemmin, minulla on ilon kyynel silmässä kun voin kertoa teille kantavani sisälläni maailman suurinta ihmettä.

Pitäkää itsestänne huolta, koska kaikki, KAIKKI, lähtee omasta hyvinvoinnistasi <3

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Täällä ollaan!

Minä täällä! Viime viikot on olleet aika hankalia, mutta kyllä tämä tästä. Olen saanut ahdistukseen ammattiapua puhumisen merkeissä (lääkkeitä en vielä ainakaan huolinut) ja tuntuu, että valoa kohti mennään. Kun tulee perheestä, jossa ei-koskaan-ikinä puhuttu mistään ja joutunut opettelemaan kaiken aikuisiällä, niin väkisinkin alkaa jossain kohtaa vannetta puristamaan. Nyt olen saanut ventoiloida suuntaan jos toiseen ja purkanut mietteitä ja tunteita. Kyllä tämä tästä.

Kun istuin alas ensimmäistä kertaa psykologin kanssa, kävimme tietysti paljonkin asioita läpi, mutta yksi puheenaiheemme oli lasten hankinta. Huomasin, että tämä asia tosiaankin on haukannut jo nyt melkoisen palan ajatusmaailmastani ja siitä on tullut minulle isompi stressi kuin olisin toivonut. Tähän toki vaikuttaa kaikki se edestakaisin venkslaaminen puolison kanssa asiasta. Mietin myös ihan ääneen, onko minun hyödyllistä pitää blogia, koska se viimeistään tuo ajatukset raskautumiseen ja lapsiin - joka ikinen päivä.

Nyt minun tuleva haasteeni on se, kuinka oppia elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Jonkin asian tai tilanteen tapahtumisen sijaan oppia nauttimaan tästä päivästä. Olen aina ollut sellainen, että mietin tulevaisuutta enemmän kuin nykyhetkeä, kaiken pitää olla suunniteltu päässä valmiiksi. Minulla on aina seuraava lomareissu jo varattu, en kestä tunnetta etten tiedä milloin seuraava loma on. Elämällä on tarkoitus vasta kun olen naimisissa, vasta kun minulla on lapsia. Maanantaina odotan perjantaita. Talvella odotan kevättä, kesällä syksyä. Mikään ei riitä. Tässäpä yhdelle pienelle ihmiselle haastetta kerrakseen! Hyviä vinkkejä otan vastaan mielelläni jos jollakin samantapaisia ajatuksia on ollut.

Vaikka en välttämättä itse kirjoittele tulevina viikkoina paljon, on ihana lukea teidän juttuja ja seurata matkaanne taka-alalta. Se tuo toivoa ja perspektiiviä myös omaan taipaleeseen.


torstai 5. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Voi, minulla olisi niin paljon kerrottavaa. Mutta sitten ei kuitenkaan oikein mitään. Kerron ihan pähkinänkuoressa, niin saan sen teillekin pois harteiltani. Olen syksyn mittaan kärsinyt jonkin sortin paniikkikohtauksista epäsäännöllisen säännöllisesti. Uudenvuoden päivänä alkoi olo ja ahdistuskäyrä mennä huonompaan suuntaan ja olen tässä sen kanssa kamppaillut. Siinä syy myös hiljaisuuteeni täällä. Kerron tästä joskus toiste lisää, nyt keskityn selviytymiseen. Kyllä tämä tästä.

Kuukautiset alkoi kiertopäivänä 32 ja hanat on ensimmäisenä päivänä kyllä auki täysillä, saranatkin paukkuvat pian tästä tulvasta. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin onneksi toisena päivänä jo hiukan parempi, kunnes loppua kohti tyyntyy.

Ensi viikolla olisi aika gynelle. Siellä haluan käydä läpi paria viikkoa vanhat verikokeiden tulokset ja koitan ehdottaa jos vielä ultraisi ja katsoisi miltä se tilanne nyt näyttää down there. Viime kerralla kun sanoi nähneensä niin ison määrän rakkuloita.

Olen hengissä, mutta ehkä taustalla kunnes saan selviteltyä nämä jutut. Onko muuten siellä ketään jolla kokemuksia raskaudesta ja jonkin sortin ahdistuksesta?

lauantai 31. joulukuuta 2016

Tervetuloa 2017!

Meillä kun projektin totaaliseen alkuun on vielä pari kuukautta aikaa, tein lyhyen listan niistä asioista joita haluan tehdä tai saavuttaa ennen kun toivottavasti raskaudun. Toimikoon tämä myös to do -listana uudelle vuodelle.

- Rahansäästö ja talouden saaminen balanssiin. Nyt kaikki Suomen valtion tuista kiukkuilevat silmät auki! Meikäläisen palkallinen äitiysloma tulee olemaan k-o-l-m-e kuukautta, lisäksi toisen samanpituisen pätkän voi ottaa lain mukaan palkattomana. Eli yhteensä kuusi kuukautta. Lapsilisiä ei tunneta, saati sitten mitään kotihoidontukia. Olen (ainakin tässä vaiheessa) ehdottomasti sitä mieltä, että haluan olla kotona pidempään kuin puoli vuotta, toivottavasti työnantaja sen myös ymmärtää. Kodin talousasiat on siis todellakin oltava kunnossa kun pikkuinen maailmaan syntyy.

- Matkustelu siinä määrin kun mahdollista. Huhtikuussa meillä onkin Amerikan matka tiedossa ja sitä innolla odotan. Tottakai haluan pitää myös kiinni siitä, että käyn vähintään kerran vuodessa Suomessa. Olemme molemmat kovia matkustelemaan ja tämä onkin yksi asia joka tulee muuttumaan jos meille lapsia suodaan. Ainakin alkuvaiheissa voi olla helpompi pysytellä ihan vain kotosalla. Näen jo kuitenkin sieluni silmin itseni vauvaikäisen kanssa lentokoneessa, joten sitä varmasti kyllä myös tulee tapahtumaan useamman kerran.

- Uudenvuoden aikaan on hyvä vetää esiin näitä laihdutusvalttikortteja, mutta se on ihan taivaan tosi, että haluan tehdä töitä jotta kehoni ja sitä kautta myös mieleni olisi valmis raskaudelle. Ylipainoa löytyy pikkuisen yli lievän ylipainon rajan ja haluan tehdä sotasuunnitelman kuinka pääsen normaalipainon puolelle. Hormonitasapainon kanssa asiat on vähän niin ja näin, niihinkin toivoisin muutosta.

- Koti valmiiksi. Muutimme nykyiseen asuntoomme reilu puoli vuotta sitten ja se ei ole vieläkään ihan täysin siinä kunnossa kun sen toivoisin olevan. Sisustusta ja kodikkuuden lisäystä siis tulevat kuukaudet tulevat pitämään sisällään.

- Laatuaikaa puolison kanssa. Tätä ei kai koskaan voi olla liikaa? Mies tekee pitkää päivää ja toivoisin että saisimme enemmän aikaa yhdessä. Meikäläisestäkin on viime aikoina kuoriutunut kunnon kotikissa, joten ihan leppoista kotonaoloa toivon. Ehkä päätämme heti vuoden alusta viikottaisen illan, jolloin katsomme sohvan nurkassa vain elokuvaa?

Tottapuhuen, jos nyt saisin taikanappulasta kääntää niin jättäisin kevyin mielin kaiken edellämainitun jos saisin varmuuden että raskautuminen tulee olemaan helppoa ja raskaus kantaa loppuun asti. Sitä minä kaikista eniten toivon.

Toivotan kaikille mitä parhainta uutta vuotta! Olkoon se meille täynnä onnistumisia ja enemmän ilon kuin surun kyyneleitä <3

perjantai 30. joulukuuta 2016

Itsekäs valinta?

Loman aikana on ollut hyvää aikaa välillä pysähtyä ja miettiä tätä elämän menoa. Täällä kun istuu lämpimässä mökissä takkatulen ääressä Lapin kauniin talvimaiseman keskellä, ei voi muuta kuin todeta että olen hirmuisen onnekas, kun saan kokea tämänkin. Olen vapaa menemään ja tulemaan, huolehdin vain ja ainoastaan omasta hyvinvoinnistani ja muokkaan päiväni juuri sellaiseksi kuin sen ajattelen parhaiten sillä hetkellä itselleni sopivan. Miksi sitten haluan pienen kitisevän, täysin minusta tai toisesta aikuisesta riippuvan tähän hämmentämään pakkaa (anteeksi karu kuvainnollistus)?

Kun minulta kysytään mitä haluan olla isona tai onko minulla pitkänajan suunnitelmia töissä etenemisen tai lisäkoulutuksen suhteen, vastaukseni on hyvin yksinkertainen. Haluan olla äiti. Sama vastaus on ollut jo vuosia. Ehkä olen jotenkin päästä vioittunut kun en koe minkäänlaista tarvetta kiivetä korkeammalle työtilanteeni kanssa, en toivo että minut muistetaan jotakin maailmaamullistavaa keksineenä enkä toivo että työasiat olisivat mielessäni 24/7 vain koska vastuuni on niin suuri etten saa siltä rauhaa. Onko se nyky-yhteiskunnan kilpailuhenkisessä arjessa ihan okei jos haluaa olla vain äiti? Olemme tässä asiassa mieheni kanssa hyvin erilaisia ja hänen on joskus vaikea ymmärtää kuinka ajattelen. Hän haluaa koko ajan kehittää itseään, oppia uutta ja valmis tekemään töitä yömyöhään, kun taas minä voin kuvitella itseni hamaan loppuun asti samassa työpaikassa kellokorttini kanssa. Onko okei olla vain äiti?

On tullut joskus puhetta joidenkin kanssa, että kuinka lapsen hankkiminen on itsekäs valinta. Niin, onhan se. Miksi haluan niin kovasti jonkun minusta täysin riippuvaisen pienen ihmsien tähän hulluun ja pelottavaan maailmaan, jossa mikään ei ole enää varmaa? Voisin yhtä hyvin vanheta kaksin puolisoni kanssa ja nauttia täysillä esimerkiksi matkustelusta joka meille molemmille on kovin tärkeää. Miksi ihmeessä haluan lapsen? Haluan, että joku kokee minut maailman tärkeimmäksi, haluan antaa jollekin koko maailmani ja vielä vähän enemmänkin, kasvaa vanhemmuteen kun matkaa yhdessä käymme läpi. Haluan antaa lapselleni kaiken sen mitä voin vaan kuvitella hyvään lapsuuteen kuuluvan. Sen ei tarvitse tarkoittaa pullantuoksua kotona joka torstai, ei merkkivaatteiden kahinaa kun käydään kylässä tai täydellisen suoralinjaista kenkäparien järjestystä eteisessä. Haluan kokea ihan sen tuikitavallisen lapsiperheen arjen äitinä, perheenä. Onko lapsen toivominen siis itsekästä? Niin, onhan se.

En ole koskaan ollut mikään "uusi vuosi, uusi mahdollisuus" -tyyppi, mutta nyt täytyy myöntää, että odotan uutta vuotta. Toivon niin kovasti että se toisi meille mahdollisimman monelle kauan toivottua myötätuulta. Myös itselleni. Onko se itsekästä? Onhan se.




tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun tunnelmia

Istuskelen junassa kohti pohjoista ja nyt on hyvää aikaa koota ajatuksia joulun ajasta. Kun jouluun hyppää ns. ulkopuolelta ja ilman minkäänlaista stressiä porkkanalaatikkojen lämmityksestä tai kuusen symmetrisyydestä on lähtökohta tietenkin erilainen. Kenties arvostan joulussa myös eri asioita, tiedä häntä.

Olin tietysti varautunut sotasuunnitelmalla kymmeniin uteluihin. Yllätyksekseni joulun saldoksi jäi vain yksi suora kysymys ja yksi selkeä vatsanseutukyyläily! Ehkä ihmiset ovat tajunneet että näistä asioista ei parane enää kysellä tai sitten ovat luopuneet jo toivosta että minä sikiäisin. Olen helpottunut, mutta myös vähän hämilläni. Toivoin, niin että olisin saanut antaa jo vähän enemmän toivoa sukulaisilleni tässä asiassa. No, ehkä ihan hyvän näin niin saamme rauhassa aloittaa yrityksen ja toivottavasti viimeistään ensi jouluna meillä onkin jo iloisia uutisia kerrottavana.

Junaa odotellessani löysin itseni kioskin hyllyillä etsimässä Vauva-lehteä. Kaksi yhden hinnalla! Otin jo käteeni paketin, mutta sitten pieni ääni pääni sisällä huuteli että jos en kuitenkaan ostaisi. Yritän jollain tapaa välillä suojella itseäni siltä liika-ajattelulta ja -analysoinnilta, koska huomaan näiden asioiden pyörivän päässä luvattoman paljon. Se on jopa ottamassa minusta jonkinlaisen ylivallan. Mieleen tulee että teenkö itsestäni ihan neuroottisen jo ennen kuin on "money time"? Oih, tätä elon vaikeutta!   

Tällä reissulla tapasin hyvän ystäväni joka on äiti kolmelle lapselle ja raskaana neljännelle. Raskaus on edenny 19. viikolle. Hän on kärsinyt kaikkien raskauksien aikana kovasta unettomuudesta ja lonkkakivuista, ja tällä kertaa vaivat ovat alkaneet jo hyvin raskauden alkuvaiheissa. Itse kun aina olen ajatellut että raskaushan tulee olemaan elämäni parasta aikaa, tulen hehkumaan ja glitterit vaan lentelee kun käännyn vaivattomasti ympäri kauniin vatsani kanssa. Aamulla kun näin ystäväni makaavan sohvalla maksimissaan pari tuntia nukkuneena ja nekin lyhyissä pätkissä, oli siitä kyllä glitterit kaukana. Kyllä nämä meikäläisen pastellinsävyiset pumpuliunelmat alkaa tässä matkan varrella haalistumaan, ei epäilystäkään... 

Lähipäivinä aioin nauttia Lapin kauniista maisemista täysillä. Kuka tietää, ehkä se on viimeinen kerta ennen kuin minusta tulee äiti. 

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulu alkaa nyt

Laukut on pakattu ja tänä yönä Finnair lennättää jouluksi kotiin. Menen kotikulmille muutamaksi yöksi ja sitten uuden vuoden yli Leville. Mennyt vuosi on ollut aika raskas, niin arki- kuin työrintamallakin. Olen kuitenkin kovin onnekas, että olen siellä missä olen nyt. Meillä on kaikki hyvin. Niin kovin monesta asiasta saa olla kiitollinen. 

Toivon, että jouluna jokainen meistä saa hiljentyä, olla rakkaimpiensa kanssa ja tehdä juuri niitä asioita mitä mieli tekee. Mielenrauhaa. Huoletonta joulua kanssasisaret <3 



Mä toivon vain
vain Joulun taikaa
et sydän ois
ees hetken aikaa huoleton
ja Joulu tois tuon hetken toivon

Jos myötä tuon
yötuulen lauhan
Joulu tois
taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan