sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Eläköön elämä!

Tämän viikon maanantaina kävimme ultrassa. Jännitti hirmuisesti, olihan se elämäni ensimmäinen ultrakokemus. Mitä ylipäätään tapahtuu, mitä saamme tietää, mitä niin aikaisilla viikoilla voi edes näkyä.

Ultrasta löytyi kaikki se minkä toivoimmekin löytyvän. Pieni sitkeä ihmisen alku oikeassa paikassa ja vimmatusti lyövä pieni sydän. Tosiaan, meidän pienen sydän lyö! Viikoiksi lääkäri arvioi 6+6 joten laskettu aika menee toukokuun lopulle. Viimeisistä kuukautisista laskettuna viikkoja olisi yksi enemmän, mutta tiedän ovulaation tapahtuneen noin kp20, joten siitä laskettuna nuo viikot ovat ihan järkevän kuuloiset.

Tänään menossa 7+4 ja olo on viime kirjoituskerrasta muuttunut. Vuorokauden ympäri kestävä ällötysolo ja huonovointisuus on ollut toverinani jo hyvän aikaa. Huonoon oloon ei auta mikään. Moni sanoo, että se että pitää ruokailuvälit lyhyinä eikä päästä vatsaa liian tyhjäksi, auttaa pahoinvointiin jokin verran. Omalla kohdallani, ei auta. Ainut asia mikä hiukan auttaa unohtamaan oksennuksen tunteen kurkussa on se, että en jää sohvalle tai sängylle makaamaan. Mitä enemmän makaan, sitä huonompi olo on. Yhdistettynä tuo yhtälö tähän jäätävään väsymykseen, niin siinäpä onkin tekemistä.

Vatsa on ihan superturvonnut. Olen ollut ennen raskauttakin hiukan ylipainoinen, mutta nyt tuntuu että tätä menoa en voi enää kovin kauaa vaatteilla peitellä raskautta. Tätä vatsaa kun ei vedetäkään enää sisään!

Kerroin eilen 97-vuotiaalle mummulleni vauvauutiset, koska pelkään että jos en nyt kerro, niin toisia mahdollisuuksia ei enää tule. Mummu on siis ollut huonossa kunnossa, vaikkakin nyt parempaan päin. Voi, miten mummu oli onnellinen! Tiedän, että tätä meidän vauvauutista on odotettu jo pitkän aikaa ja nyt kun sen vihdoin sain kertoa, niin oli aivan ihanaa. Kunpa mummu ja pieni vielä pääsisivät kohtaamaan toisensa.

Tulevalla viikolla juhlin omia pyöreitä vuosia. Mulla oli vuosien mittaan unelma, että kolmenkympin ikään tullessa olisin raskaana. Ja, tässä sitä nyt ollaan. Jalat tukevasti maassa, mieli vähän vähemmän, kiitos pienen ihmeen, jota saan sisälläni kantaa.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Alun tunnelmia ja tuntemuksia

Nyt kun plussauutisesta on kulunut pari viikkoa, pystyn ehkä hiukan jäsentelemään ajatuksia paremmin. Plussa tuli isona yllätyksenä, koska edelliset menkat oli aloitettu lääkkeillä kp50, koska niitä ei alkanut kuulumaan luonnollisesti. En siis ollut testiä tehdessä edes himpun verran varautunut siihen, että sieltä plussa tulisi. Myöskään klassisia raskausoireita ei ollut ollenkaan. Yllätys ja hämmästys oli siis melkoinen!

Olen päässyt melko vähillä oireilla tähän asti. Tokikin raskaus on vasta niin alussa, että eiköhän tämä vielä tästä muutu. Tällä hetkellä on oikeastaan kaksi oiretta, joista osaisin ilman plussaakin jo epäillä olevani raskaana. Alavatsa juilii ja kipuilee päivittäin melko paljon. Ei koko ajan, mutta useasti päivässä. Se tuntuu myös erilaiselta kuin menkkakivut. Vähän siltä kuin joku puristaisi kohtua kasaan ja sitten taas vetäisi erilleen. Toinen mikä on erikoista ja uutta on vatsalihasten (?) kivut. Tuntuu siltä kuin olisin tehnyt kaksisataa vatsista aamuin illoin ja jättänyt venyttelemättä. Näitä tunteita on koko vatsan alueella, myös ylä- ja sivulihasten osalta. Olisi jännä kuulla onko muilla ollut tällaista.

Olen melko suurena kysymysmerkkinä kuinka raskauteni kesto lasketaan. Siis tiedän toki, että yleisesti edellisten kuukautisten ekasta päivästä, juu. Mutta koska mulla normikierto oli kaikkea 28-50 päivän väliltä, niin vaikuttaako se asiaan? Tosin, tässä raskautumiskerrossa tiedän 100% varmasti, että hedelmöittyminen on lähtenyt käyntiin joko kp19 tai kp20, koska ne oli olosuhteiden pakosta ainoat päivät kuin peitto heilui. No, tämän pitkän tarinoinnin jälkeen, jos lasketaan perinteisen kaavan mukaan, tänään olisi saldo 6+3.

Meillä on ensimmäinen ultra 9.10. jolloin nähdään mikä tilanne vatsassa on ja lyökö jo pieni sydän. Mitä enemmän mietin, että joku menee pieleen, sitä varmempi olen, että niin on. Yritän siis tuudittautua siihen hauraaseen tunteeseen, joka minulla on (ainakin ajottain) ollut, että tästä koko hommasta on hyvä fiilis. Tämä menee hyvin. Mutta sitten taas ikuinen pessimisti minussa ja piru olkapäällä muistuttelee olostaan. Huoh. Pientä skitsoilua eilen oli ilmassa ja oli pakko käydä hakemassa yksi Clearblue - kyllähän se "raskaana 3+" sieltä ruutuun pamahti.

Joka päivä ollaan hetken lähempänä Sinua. Voi, kunpa kaikki menisi hyvin. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Hämmentynyt, kiitollinen ja toiveikas

Hei,

Onkohan täällä enää ketään? Blogi on elänyt hijaisuutta ja kaikenlaista on tässä ajassa ehtinyt tapahtumaan. Mutta miksi palasin kirjoittamaan...



...olen raskaana!

Tuntuupa hullulta kirjoittaa tuota. Ihan tosi alussa ollaan, ehkä 4+4, eli edelleen tätä uutta ajatusta työstetään ja koitetaan ymmärtää mitä tapahtuu. Hämmentynyt, kiitollinen ja toiveikas olo.

Menkat on heittäneet viime kuukausina ihan häränpyllyä ja viime kierto ennen plussaa oli jo niin pitkä, että menkat aloitettiin lääkkeiden avulla. Eli ei todellakaan ollut edes pientä toivonkipinää, että tässä kierrossa olisi tärppi sattunut, lähinnä odotin että menkat olisi edes ajallaan. Ihmeellistä! Todella, todella ihmeellistä.

Oireita ei ollut ollenkaan ennen plussaa, lähinää menkkamaista juilintaa. Kun testin tein, toinen viiva tuli ihan heti ja tosi vahvana, ei tosiaan jäänyt tilaa haamuarvailuille. Nyt, kun pari päivää on testista kulunut, on kohdun poltto ja juilimiset välillä aika voimakkaitakin, mutta se kuulunee asiaan. Muita oireita ei vielä ole, ehkä nekin vielä tiensä tänne löytää.

Meillä on eka lääkäri ja ultra reilun kolmen viikon päästä, jolloin viikkoja olisi mun laskujen mukaan noin 8. Silloin jo toivottavasti nähdään pikkuisen syke.

Haluan kirjoittaa jonkinlaista päiväkirjaa tuntemuksista viikko viikolta, olkoon tämä siis se paikka. Lähinnä itselleni, mutta myös muille jotka jaksaa lukea.

Nyt toivon, että pikkuinen saa minulta kaiken tarvitsemansa kasvamiseen ja tulevien viikkojen koitoksiin. Mulla on tästä koko asiasta positiivinen fiilis, toivotaan että se jatkuu!

lauantai 28. tammikuuta 2017

Uusin voimin

Hei kaikki ihanaiset!

Kuten tiedättekin, vuoden alku oli ja on ollut vaikea minulle. Aloin kokemaan suurta ahdistusta kun joululoma läheni loppuaan ja kaikki purkautui syvänä alakulona ja ajatuksina, joita en tunnistanut omikseni. Käännyin pian ammattiavun puoleen ja prosessi "itsensä ymmärtäminen" on päässyt alkuun. Tämä tulee olemaan pitkä ja kivinen tie, mutta toisaalta olen tiennyt että tämäkin vaihe joskus tulee, onhan menneisyydessä niin paljon kummituksia kaapissa. Olen kuitenkin kovin kiitollinen, että se tapahtui nyt, aikaa ennen ensimmäistä raskautta tai lapsen syntymää.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä tämän blogin kirjoittamisen aloitus jotenkin antoi lisäpotkun tälle kaikelle, koska en välttämättä ole sen syvällisemmin asioita, syitä ja seurauksia, ajatellut. Enemmänkin sysännyt ne sivuun tieten tahtoen. Nyt kun ne pyörivät mielessä joka ikinen päivä, mieli ylikuormittui ja en osannut löytää tietä ulos. Tottakai tähän pisteeseen tultuani pystyn löytämään muitakin tekijöitä. Monen asian summa. Mutta edelleen, olen kiitollinen tästäkin, sillä tämä itsetutkiskelu opettaa minulle PALJON. Otan vastaan kaiken mikä tulee, tästä selvitään kyllä.

Olen tätä asiaa miettinyt parisen päivää juupas-eipäs-ajatteluna ja päättänyt, että annan mieleni ja kroppani rauhoittua kevään ajan pitäen tämän blogin hiljaisena. Tiedän, että jos nyt annan aikaa itselleni, niin pystyn olemaan paljon tasapainoisempi kumppanina, ystävänä ja tulevaisuudessa äitinä.

Koska te kanssasisaret olette olleet ihan mieletön tuki ja turva näinkin lyhyen matkan aikana, jään tukemaan polkujanne blogienne lukemisen muodossa. Olette supernaisia ihan jokainen ja vaikka emme tunne toisiamme, olette ansainneet sydämessäni ainutlaatuisen paikan.

Meidän alkuperäinen suunnitelma yrittää raskautta kevään aikana on edelleen voimassa ja sitä kohti pyrimme. Toivon, että kun palaan kirjoittelemaan, ennemmin tai myöhemmin, minulla on ilon kyynel silmässä kun voin kertoa teille kantavani sisälläni maailman suurinta ihmettä.

Pitäkää itsestänne huolta, koska kaikki, KAIKKI, lähtee omasta hyvinvoinnistasi <3

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Täällä ollaan!

Minä täällä! Viime viikot on olleet aika hankalia, mutta kyllä tämä tästä. Olen saanut ahdistukseen ammattiapua puhumisen merkeissä (lääkkeitä en vielä ainakaan huolinut) ja tuntuu, että valoa kohti mennään. Kun tulee perheestä, jossa ei-koskaan-ikinä puhuttu mistään ja joutunut opettelemaan kaiken aikuisiällä, niin väkisinkin alkaa jossain kohtaa vannetta puristamaan. Nyt olen saanut ventoiloida suuntaan jos toiseen ja purkanut mietteitä ja tunteita. Kyllä tämä tästä.

Kun istuin alas ensimmäistä kertaa psykologin kanssa, kävimme tietysti paljonkin asioita läpi, mutta yksi puheenaiheemme oli lasten hankinta. Huomasin, että tämä asia tosiaankin on haukannut jo nyt melkoisen palan ajatusmaailmastani ja siitä on tullut minulle isompi stressi kuin olisin toivonut. Tähän toki vaikuttaa kaikki se edestakaisin venkslaaminen puolison kanssa asiasta. Mietin myös ihan ääneen, onko minun hyödyllistä pitää blogia, koska se viimeistään tuo ajatukset raskautumiseen ja lapsiin - joka ikinen päivä.

Nyt minun tuleva haasteeni on se, kuinka oppia elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Jonkin asian tai tilanteen tapahtumisen sijaan oppia nauttimaan tästä päivästä. Olen aina ollut sellainen, että mietin tulevaisuutta enemmän kuin nykyhetkeä, kaiken pitää olla suunniteltu päässä valmiiksi. Minulla on aina seuraava lomareissu jo varattu, en kestä tunnetta etten tiedä milloin seuraava loma on. Elämällä on tarkoitus vasta kun olen naimisissa, vasta kun minulla on lapsia. Maanantaina odotan perjantaita. Talvella odotan kevättä, kesällä syksyä. Mikään ei riitä. Tässäpä yhdelle pienelle ihmiselle haastetta kerrakseen! Hyviä vinkkejä otan vastaan mielelläni jos jollakin samantapaisia ajatuksia on ollut.

Vaikka en välttämättä itse kirjoittele tulevina viikkoina paljon, on ihana lukea teidän juttuja ja seurata matkaanne taka-alalta. Se tuo toivoa ja perspektiiviä myös omaan taipaleeseen.


torstai 5. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Voi, minulla olisi niin paljon kerrottavaa. Mutta sitten ei kuitenkaan oikein mitään. Kerron ihan pähkinänkuoressa, niin saan sen teillekin pois harteiltani. Olen syksyn mittaan kärsinyt jonkin sortin paniikkikohtauksista epäsäännöllisen säännöllisesti. Uudenvuoden päivänä alkoi olo ja ahdistuskäyrä mennä huonompaan suuntaan ja olen tässä sen kanssa kamppaillut. Siinä syy myös hiljaisuuteeni täällä. Kerron tästä joskus toiste lisää, nyt keskityn selviytymiseen. Kyllä tämä tästä.

Kuukautiset alkoi kiertopäivänä 32 ja hanat on ensimmäisenä päivänä kyllä auki täysillä, saranatkin paukkuvat pian tästä tulvasta. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin onneksi toisena päivänä jo hiukan parempi, kunnes loppua kohti tyyntyy.

Ensi viikolla olisi aika gynelle. Siellä haluan käydä läpi paria viikkoa vanhat verikokeiden tulokset ja koitan ehdottaa jos vielä ultraisi ja katsoisi miltä se tilanne nyt näyttää down there. Viime kerralla kun sanoi nähneensä niin ison määrän rakkuloita.

Olen hengissä, mutta ehkä taustalla kunnes saan selviteltyä nämä jutut. Onko muuten siellä ketään jolla kokemuksia raskaudesta ja jonkin sortin ahdistuksesta?

lauantai 31. joulukuuta 2016

Tervetuloa 2017!

Meillä kun projektin totaaliseen alkuun on vielä pari kuukautta aikaa, tein lyhyen listan niistä asioista joita haluan tehdä tai saavuttaa ennen kun toivottavasti raskaudun. Toimikoon tämä myös to do -listana uudelle vuodelle.

- Rahansäästö ja talouden saaminen balanssiin. Nyt kaikki Suomen valtion tuista kiukkuilevat silmät auki! Meikäläisen palkallinen äitiysloma tulee olemaan k-o-l-m-e kuukautta, lisäksi toisen samanpituisen pätkän voi ottaa lain mukaan palkattomana. Eli yhteensä kuusi kuukautta. Lapsilisiä ei tunneta, saati sitten mitään kotihoidontukia. Olen (ainakin tässä vaiheessa) ehdottomasti sitä mieltä, että haluan olla kotona pidempään kuin puoli vuotta, toivottavasti työnantaja sen myös ymmärtää. Kodin talousasiat on siis todellakin oltava kunnossa kun pikkuinen maailmaan syntyy.

- Matkustelu siinä määrin kun mahdollista. Huhtikuussa meillä onkin Amerikan matka tiedossa ja sitä innolla odotan. Tottakai haluan pitää myös kiinni siitä, että käyn vähintään kerran vuodessa Suomessa. Olemme molemmat kovia matkustelemaan ja tämä onkin yksi asia joka tulee muuttumaan jos meille lapsia suodaan. Ainakin alkuvaiheissa voi olla helpompi pysytellä ihan vain kotosalla. Näen jo kuitenkin sieluni silmin itseni vauvaikäisen kanssa lentokoneessa, joten sitä varmasti kyllä myös tulee tapahtumaan useamman kerran.

- Uudenvuoden aikaan on hyvä vetää esiin näitä laihdutusvalttikortteja, mutta se on ihan taivaan tosi, että haluan tehdä töitä jotta kehoni ja sitä kautta myös mieleni olisi valmis raskaudelle. Ylipainoa löytyy pikkuisen yli lievän ylipainon rajan ja haluan tehdä sotasuunnitelman kuinka pääsen normaalipainon puolelle. Hormonitasapainon kanssa asiat on vähän niin ja näin, niihinkin toivoisin muutosta.

- Koti valmiiksi. Muutimme nykyiseen asuntoomme reilu puoli vuotta sitten ja se ei ole vieläkään ihan täysin siinä kunnossa kun sen toivoisin olevan. Sisustusta ja kodikkuuden lisäystä siis tulevat kuukaudet tulevat pitämään sisällään.

- Laatuaikaa puolison kanssa. Tätä ei kai koskaan voi olla liikaa? Mies tekee pitkää päivää ja toivoisin että saisimme enemmän aikaa yhdessä. Meikäläisestäkin on viime aikoina kuoriutunut kunnon kotikissa, joten ihan leppoista kotonaoloa toivon. Ehkä päätämme heti vuoden alusta viikottaisen illan, jolloin katsomme sohvan nurkassa vain elokuvaa?

Tottapuhuen, jos nyt saisin taikanappulasta kääntää niin jättäisin kevyin mielin kaiken edellämainitun jos saisin varmuuden että raskautuminen tulee olemaan helppoa ja raskaus kantaa loppuun asti. Sitä minä kaikista eniten toivon.

Toivotan kaikille mitä parhainta uutta vuotta! Olkoon se meille täynnä onnistumisia ja enemmän ilon kuin surun kyyneleitä <3