torstai 5. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Voi, minulla olisi niin paljon kerrottavaa. Mutta sitten ei kuitenkaan oikein mitään. Kerron ihan pähkinänkuoressa, niin saan sen teillekin pois harteiltani. Olen syksyn mittaan kärsinyt jonkin sortin paniikkikohtauksista epäsäännöllisen säännöllisesti. Uudenvuoden päivänä alkoi olo ja ahdistuskäyrä mennä huonompaan suuntaan ja olen tässä sen kanssa kamppaillut. Siinä syy myös hiljaisuuteeni täällä. Kerron tästä joskus toiste lisää, nyt keskityn selviytymiseen. Kyllä tämä tästä.

Kuukautiset alkoi kiertopäivänä 32 ja hanat on ensimmäisenä päivänä kyllä auki täysillä, saranatkin paukkuvat pian tästä tulvasta. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin onneksi toisena päivänä jo hiukan parempi, kunnes loppua kohti tyyntyy.

Ensi viikolla olisi aika gynelle. Siellä haluan käydä läpi paria viikkoa vanhat verikokeiden tulokset ja koitan ehdottaa jos vielä ultraisi ja katsoisi miltä se tilanne nyt näyttää down there. Viime kerralla kun sanoi nähneensä niin ison määrän rakkuloita.

Olen hengissä, mutta ehkä taustalla kunnes saan selviteltyä nämä jutut. Onko muuten siellä ketään jolla kokemuksia raskaudesta ja jonkin sortin ahdistuksesta?

4 kommenttia:

  1. Ilmoittaudun. Minulla on taustastani johtuen todella vaativa, perfektionismiin pyrkivä luonne, joka sitten opiskeluaikoina johti ahdistuneisuushäiriöön. Pahimmasta ollaan yli, mutta koska omia taustojaan ja painolastiaan ei voi muuttaa, näkyy se väkisinkin elämässä yhäkin. Ajattelen kuitenkin, että kovan työn jälkeen minulla on jotain mahdollisuuksia löytää valoa tunnelin päästä pahimmilla ahdistuksen hetkillä. Tosi ikävä kuulla, että sulla on ollut vaikeeta, mutta usko mua, se ei kestä ikuisesti ❤ paljon tsemppiä ja halauksia sinne ❤

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! <3
    Omakohtaista kokemusta ei ole kuin muutaman viikon voimakkaasta posttraumaattisesta stressireaktiosta avioeron aikaan. Riittävän rankkaa oli sekin "paniikkikohtauksineen". Mutta tiedän, että lääkityksestä riippuen (jos sellaista on) sitä voidaan jatkaa (tarvittaessa lääkettä muuttaen), ja lääkkeestä riippuen annostusta mahdollisesti pienennetään loppuraskaudessa. Synnytyksen jälkeen kannattaa tietty myös vointiin kiinnittää huomiota, ettei baby blues pääse pahenemaan masennukseksi.

    -A

    VastaaPoista
  3. Voimia Anki <3 Paniikkikohtauksista ei ole kokemusta mutta ahdistus ja masentunut mieli on tuttua täälläkin..

    VastaaPoista