Minä täällä! Viime viikot on olleet aika hankalia, mutta kyllä tämä tästä. Olen saanut ahdistukseen ammattiapua puhumisen merkeissä (lääkkeitä en vielä ainakaan huolinut) ja tuntuu, että valoa kohti mennään. Kun tulee perheestä, jossa ei-koskaan-ikinä puhuttu mistään ja joutunut opettelemaan kaiken aikuisiällä, niin väkisinkin alkaa jossain kohtaa vannetta puristamaan. Nyt olen saanut ventoiloida suuntaan jos toiseen ja purkanut mietteitä ja tunteita. Kyllä tämä tästä.
Kun istuin alas ensimmäistä kertaa psykologin kanssa, kävimme tietysti paljonkin asioita läpi, mutta yksi puheenaiheemme oli lasten hankinta. Huomasin, että tämä asia tosiaankin on haukannut jo nyt melkoisen palan ajatusmaailmastani ja siitä on tullut minulle isompi stressi kuin olisin toivonut. Tähän toki vaikuttaa kaikki se edestakaisin venkslaaminen puolison kanssa asiasta. Mietin myös ihan ääneen, onko minun hyödyllistä pitää blogia, koska se viimeistään tuo ajatukset raskautumiseen ja lapsiin - joka ikinen päivä.
Nyt minun tuleva haasteeni on se, kuinka oppia elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Jonkin asian tai tilanteen tapahtumisen sijaan oppia nauttimaan tästä päivästä. Olen aina ollut sellainen, että mietin tulevaisuutta enemmän kuin nykyhetkeä, kaiken pitää olla suunniteltu päässä valmiiksi. Minulla on aina seuraava lomareissu jo varattu, en kestä tunnetta etten tiedä milloin seuraava loma on. Elämällä on tarkoitus vasta kun olen naimisissa, vasta kun minulla on lapsia. Maanantaina odotan perjantaita. Talvella odotan kevättä, kesällä syksyä. Mikään ei riitä. Tässäpä yhdelle pienelle ihmiselle haastetta kerrakseen! Hyviä vinkkejä otan vastaan mielelläni jos jollakin samantapaisia ajatuksia on ollut.
Vaikka en välttämättä itse kirjoittele tulevina viikkoina paljon, on ihana lukea teidän juttuja ja seurata matkaanne taka-alalta. Se tuo toivoa ja perspektiiviä myös omaan taipaleeseen.
Hei, voimia paljon! <3
VastaaPoistaHaluan kommentoida, koska mietin aikanaan ihan samaa: tuoko blogi ajatuksiani liikaa vauvattomuuteen. No, vanha blogini oli mulle ensisijaisesti juuri itseterapiablogi, ja ongelma ratkesi niin että en vaan kirjoittanut silloin kun asia ei ollut ajatuksissa eikä työstämisen alla. Blogi saattoi sitten olla kuukausitolkulla hiljaa, mutta kukaan meistä ei toki ole velvollinen kirjoittamaan, itseä vartenhan tätä tehdään. :)
Itselläni on myös ollut tuota samaa "vikaa", että elän tulevaisuudessa. "Sitten kun on lapsi..." jne. Viime vuosina olen kuitenkin opetellut ja oppinut elämään vähän eri tavalla. Tarvitsen kyllä edelleen myös sitä että mulla on suunnitelmia ja kalenterintäytettä tulevaisuuteen, sillä se saa mut enemmän eloon! Näkisin että kyse on tasapainosta menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. :) Mielestäni "täydellinen hetkessä eläminen" on utopiaa, enkä siis pidä sitä tavoitteena. Liika menneisyyden ja tulevaisuuden vatulointi on toki pahasta, mutta mielestäni ei missään nimessä pidä kokea olevansa huono ihminen siksi että ei elä vain aamiaisesta illalliseen, vaan antaa mielensä käydä myös etäämmällä! :) Jos (kun) vähän enemmän nykyhetkeen fokusoituminen tuo hyvinvointia, kannustan tietysti siihen, mutta en itseruoskinnan kautta.
Hyvää tammikuun jatkoa sulle! :)
Tuo elämän suunnittelu-asia olisi voinut olla minun kirjoittamani. Samaistun vahvasti ja samaa opettelua itselläkin.
VastaaPoista-A