sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kahden kulttuurin suloinen sekoitus

Pienen pieni juonipaljastus tähän kohtaan: asun ulkomailla! Olen supisuomalainen, mutta asunut täällä Välimeren rannalla jo kahdeksan vuotta. Tulin alunperin aupairiksi ja sillä reissulla edelleen ollaan! 

Kun ajattelen lapsen kasvattamista ympäristössä, joka ei ole minun ensimmäinen kotimaani, se tuo tottakai lisähaasteita ja kysymysmerkkejäkin kasvatuksellisiin kysymyksiin liittyen. Itse olen kristitty ja puolisoni juutalainen. Kumpikaan tosin emme ole erityisen uskonnollisia, mutta lapsesta asti opitut tavat ja ympäristön malli ovat meissä molemmissa sisäänrakennettuina. Kotimme on kaikesta huolimatta sekoitus kumpaakin kulttuuria - terveiset siis jouluvalojen, muovikuusen ja joulukoristeiden keskeltä! 

Millaisia ajatuksia lasten kasvatus kahden kulttuurin keskellä herättää? Ihan ensimmäiseksi tietysti kaksikielisyys. Haluan tietysti että lapseni kasvavat kahden kielen ympäröivänä ja ehdoton haasteeni tulee olemaan kuinka itse pysyä johdonmukaisena suomen kielen käytöstä kotona. Olen kuullut tarinoita niin tapauksista kun lapset ovat oppineet suomenkielen kotona kuin niistäkin kun vanhemmat eivät ole niin tehneet ja kielen oppiminen on jäänyt kokonaan. Vaikka lapseni tulevat puhumaan äitinsä tavoin kahta maailman epäkäytännöllisintä kieltä (maailmassa puhutumpien kielien keskuudessa), suomea ja hepreaa, niin olen ehdottomasti sitä mieltä että kaksikielisyys on ehdoton rikkaus! 

Toinen asia mikä mietityttää on uskonto. Tämä on aihe mitä meidän ihan pariskuntanakin pitää vielä enemmän käydä läpi, mutta koska juutalaisuus menee äidin mukaan, lapsemme tulee olemaan kristittyjä. Koska tulemme kuitenkin asumaan täällä, koulu- ja elinympäristö tulee kasvattamaan lapsen juutalaisen kulttuurin mukaan. Joulut ja juhannukset sun muut kristityt/suomalaiset pyhät tulevat kuitenkin näkymääm kodissamme jatkossakin. 

Mentaliteetti. Arvostan suomalaisuudessa erityisesti luonnonläheisyyttä, kykyä hiljentyä ja mietiskellä itsenäisesti sekä ihan reilua maalaisjärjen käyttöä. Toivon, että lapseni oppii rakastamaan ja kunnioittamaan luontoa ja eläimiä. Toivon, että pystyn opettamaan hänelle herkkyyttä; kuinka ihana on istua laiturin päässä tyynen järven aamu-usvassa. 

Voisin keksiä pitkän listan haasteista kulttuurien törmäyksessä, mutta toivon että osaamme puolisomme kanssa kääntää haasteet voimavaroiksi. 

Sattuuko joku muu kahden kulttuurin välillä taiteileva lukemaan tätä? Kuulisin oikein mielelläni ajatuksia lasten kasvatuksesta ja siihen liittyvistä haasteista. 

2 kommenttia:

  1. Minun serkun lapset asuu luxemburgissa, puhuvat äidilleen suomea, isälleen englantia ja koulussa ranskaa. Mieletön juttu osata sujuvasti niin montaa kieltä, monikielisyys on tosiaan teillä vain plussaa! :) Tosin yleisesti ottaen aattelen, että monikulttuurisuus on myös nykymaailmassa valtti. Maailma pienenee ja on mahtavaa, jos lähtökohtaisesti oppii ymmärtämään erilaisia kulttuureja. Ja tuo maalaisjärki... se taitaa siirtyä meidän suomalaisten jälkikasvuun jo geeneissä 😀 väistämätöntä! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti valtti! Täällä välillä saa lyödä päätä seinään kun sitä maalaisjärkeä ei vain löydy. Se taitaa onneksi kyllä olla suomalaisissa sisäänasennettuna.. :)

      Poista